Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) edustajisto kokoustaa syys- ja kevätlukukausien aikana kuukausittain, useimmiten Ylioppilastalo A:n 2. kerroksessa sijaitsevassa Turku-salissa. Edustajisto on ylioppilaskunnan parlamentti, jonka tehtäviin kuuluu ohjata ylioppilaskunnan toimintaa muun muassa päättämällä budjetista, toimintasuunnitelmasta ja tärkeimmistä henkilövalinnoista. Edustajistoryhmät, TYYn järjestöt (jotka tunnettiin ”alayhdistyksinä” 20.5.2015 asti, kunnes edustajisto päätti muuttaa termiä) ja ylioppilaskunnan rivijäsenet voivat myös tehdä erilaisia aloitteita ylioppilaskunnalle.

Edustajiston tavallisesta vuosikierrosta poikkeavat aloitteet eivät ole harvinaisia, mutta ne voivat käsitellä melkeinpä mitä tahansa ja ne herättävät usein paljon keskustelua edustajistossa. Esimerkiksi vuonna 2013 ylioppilaskunnan rivijäsenen jättämässä aloitteessa toivottiin edustajiston ottavan kantaa joukkoliikenteen yövuorojen puolesta.

2015 syyskuussa Turku-salissa kuultiin neljän eri tiedekunnan opiskelijoita edustavien, puoluepoliittisesti sitoutumattomien edustajistoryhmien esittämä aloite, jonka otsikkona oli vaatimus Uuden ylioppilastalon rakentamisesta Turkuun. Raflaavan otsikon takaa löytyvä sisältö ei ollut aivan yhtä populistinen, vaan konkreettisina toimenpiteinä esitettiin työryhmän perustamista kartoittamaan opiskelijajärjestöjen tilatarpeita ja mahdollisen taloprojektin kannattavuutta.

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijoista muodostuvan edustajistoryhmä Hybridiaanin Matti Vähä-Heikkilä kertaa aloitetta esitellessään 2010-luvulla tapahtuneita muutoksia, joiden seurauksena kampuksella toimivien opiskelijajärjestöjen toimintaedellytykset ovat muuttuneet entistä heikommiksi.

– En halua, että turkulainen opiskelijakulttuuri ilmenee tulevaisuudessa ainoastaan keskustan ravintoloissa haalaribileiden muodossa, Vähä-Heikkilä perustelee edustajistolle ja muille kuulijoille omaehtoisten tilojen tärkeyttä opiskelijakulttuurin monimuotoisuuden kannalta.

Aloite sisältää radikaalin lopputuloksen siemenen, sillä edellisen kerran TYY on rakentanut itselleen uusia tiloja 1950-luvulla. Tällöin ensisijaiseena tavoitteena oli tarjota asuntoja muilta paikkakunnilta tuleville ylioppilaille, mutta taloja rakennettaessa haluttiin huomioida myös liikunnalliset, hengelliset ja yhteisölliset tarpeet rakentamalla muun muassa uimahalli, kappeli sekä osakunta- ja toimistotiloja.

Vuoden 2015 fuksit eivät voi muistaa Ylioppilastaloilla toiminutta osakuntaravintola S-Osista tai underground-henkistä rokkiluola Tevistä, sillä niiden toiminta on lakannut jo 2010-luvun alussa. He eivät myöskään tiedä Sotkua, Index-kartanoa tai Mannerheim-salia. Vuonna 2016 aloittavat saavat kuulla Uusiksesta, Kopista ja Toimistosta vain vanhempien opiskelijoiden muisteloissa.

Kulttuuri muuttuu ja vahvojen nostalgialasien läpi katsottu menneen belle epoquen muistelu on akateemisen uransa alkutaipaleella olevalle ylioppilaalle yhtä relevanttia kuin vuoden 1968 opiskelijamellakan muistelu. Sitä, mistä ei tiedä, ei osaa kaivata.

Miksi opiskelijatiloilla on merkitystä? Vai onko sittenkään?

All work and no play makes Jack a dull boy. Pelkkää luentosalin, ruokalan ja kodin väliä ravaava opiskelija voi valmistua nopeasti veroja maksavaksi kansalaiseksi, mutta jää samalla paitsi  siitä opiskelijaelämän sosiaalisesta puolesta, josta on vuosisatojen aikana kirjoitettu laskematon määrä erilaista kirjallisuutta ja ylioppilaslauluja.  Kenties yleisin ylioppilaskuntien ja muiden opiskelijajärjestöjen vuosijuhlien juhlapuheissa mainittu teema on se, kun elämässään menestyneet alumnit jaksavat yhteiskunnassa vallitsevasta kilpailumentaliteetista huolimatta muistuttaa nuorempia kollegojaan opiskeluaikana luotujen henkilökohtaisten suhteiden merkityksestä.

Aikana ennen ylioppilaskuntia Suomen ylioppilaat liittyivät maantieteellisiä alueita edustaviin osakuntiin, joiden alkuperäisenä tarkoituksena oli lisäksi helpottaa yliopistoa pitämään ylioppilaat kurissa ja nuhteessa. Helsinkiläiset osakunnat perustivat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) vuonna 1868 yhteistyöelimekseen ja tätä esimerkkiä seurattiin erittäin tarkasti myös  Turussa. Vuonna 1922 perustetussa TYYssä mentiin helsinkiläisten esimerkin matkimisessa niinkin pitkälle, että vuosina 1957-1969 kaikki turkulaiset ylioppilaat joutuivat liittymään ylioppilaskunnan sijasta johonkin neljästä osakunnasta ja ylioppilaskunta nähtiin näiden neljän osakunnan summana.

Nykyään ylioppilaskunnan tärkeimpänä tehtävänä pidetään yleisesti opiskelijoiden edunvalvontaa ja edustamista yliopiston suuntaan. Siinä missä edunvalvontaan keskittynyt asiantuntijaorganisaatio mahtuu työskentelemään melkeinpä tilassa kuin tilassa, niin osakuntatoiminnan yhteisöllisyyden luomiseen ja juhlimiseen tähtäävän toiminnan kannalta tilakysymys on aivan eri tavalla olennainen.

Kuninkaallisen Turun Akatemian esikuvana toimineen Uppsalan yliopiston ympäristössä olevia lukuisia, arvokkuutta huokuvia osakuntataloja katsellessa tilakysymyksen vuosisadat läpäisevä tärkeys tulee selväksi. Myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Mannerheimintien varteen rakennuttama 7-kerroksinen Uusi ylioppilastalo rakennettiin alun perin osakuntien käyttöön. Turkulaisille osakunnille riitti pitkään Ylioppilastalokompleksin kolmen asuinkäytössä olevan osan pohjakerrosten tilat.

Sotien jälkeinen asuntopula oli huutava ja tilanteen korjaamiseksi vaadittiin julkisen sektorin rahoitusta. Vuonna 1949 perustettu valtiollinen asuntorakennustuotannon valtuuskunta, eli Arava tai myöhemmin ARA, näytteli olennaista osaa myös Turun yliopiston ylioppilaskunnan Ylioppilastalohankkeessa 1950-luvulla.  Yhteensä 432 miljoonaa markkaa eli noin 14,5 miljoonaa nykyeuroa maksaneet Ylioppilastalot A, B ja C saivat rakennuskustannustensa rahoituksen yli 40% arvalainoista ja muista julkisista lähteistä. Ensisijaisesti asuinkäyttöön rakennetuista taloista poiketen ylioppilastalojen siipirakennuksen eli liikuntatilat ja uimahallin sisältäneen osan kustannuksiin saatiin tukea kaupungilta sekä veikkausvoittovaroista.

Aravalainojen saamisen ehtona asuntotuotannolla tuli olla sosiaalinen tarkoitus ja esimerkiksi rakennettujen talojen käyttöä, luovutusta, vuokraamista ja vuokratasoa rajoitettiin ja säänneltiin. Aravarahoitusta ei myöskään myönnetä muuhun kuin asumiseen liittyviin rakennus- ja peruskorjauskustannuksiin. Tällaisina asumiseen liittyvinä kohteina voidaan itse asuntojen lisäksi pitää esimerkiksi pesutupia ja pyöräkellareita, mutta opiskelijajärjestöjen käytössä olevia tiloja ei.

Vuotta 2010 lähestyttäessä 1950-luvulla valmistuneiden Ylioppilastalojen peruskorjaus nykystandardien mukaiseksi alkoi käydä ajankohtaiseksi. Yli 20 miljoonaa euroa maksavan, vaiheittain tehtävän remontin rahoituksesta merkittävä osa oli tarkoitus saada ARAlta ja päänvaivaa aiheuttivatkin nimenomaan edellä mainittujen rajoitusten takia turkulaisen opiskelijakulttuurin perinteisimmät osat: osakuntatilat.

Turun varsinais-suomalaisen osakunnan eli TVO:n pyörittämän Teviksen ja Savo-karjalaisen osakunnan (SKO) sekä satakuntalais-hämäläisen osakunnan (SHO) eli S-osakuntien pyörittämän S-Osiksen merkityksestä turkulaiselle kaupunki- ja opiskelijakulttuurille voisi kirjoittaa sivutolkulla. On valitettavaa, että näin merkittävät kulttuurin tyyssijat joutuivat lopettamaan toimintansa asuinkäytössä olevien rakennusten rakennusmääräysten tiukentumisen sekä remontoimiseen tarvittavan rahoituksen saamisen mahdottomuuden vuoksi.

Sekä S-Osiksella että Teviksellä järjestettiin ahkerasti erilaisia keikkoja, joista saaduilla lipputuloilla ja oluen anniskelusta saaduilla tuloilla pystyttiin kattamaan tiloista maksetut vuokrat. Tilojen säilyttäminen ilman näitä tulonlähteitä todettiin taloudellisesti mahdottomaksi.

TVO:n perinteikkään underground-kulttuurin ja rock-musiikin kehdon, Teviksen, kohtaloksi koitui Ylioppilastalo C:n toimitilojen matala huonekorkeus sekä nykystandardit täyttävän äänieristyksen kalleus. Rakennusmääräykset olivat ehtineet tiukentua 50 vuodessa huomattavasti ja keikkojen järjestäminen muutoin asuinkäytössä olevassa rakennuksessa ei ollut enää yhtä helppoa. Määräysten tarkoituksena on tietenkin taata asumismukavuus ja minimoida esimerkiksi meluhaitat.

Vaikka katutasolla ollut kerros oli alun perinkin tarkoitettu toimimaan kerhohuoneistona, oli tila jo alkuperäisessä asussaan melko matala ja äänieristys olisi madaltanut tilaa entisestään. Tiettävästi eräässä vaiheessa selvitettiin mahdollisuutta madaltaa tilan lattiaa vastaavalla katon madaltuvista kompensoivalla määrällä, mutta tämä todettiin aivan liian kalliiksi ratkaisuksi. Viranomaiset totesivat perinteikkään rock-klubitoiminnan jatkamisen mahdottomaksi ja näin tilojen alkuperäisellä, arkkitehdin suunnittelemalla käyttötarkoituksella pyyhittiin lattiaa. Ylioppilastalo C:n kellaritilasta tehtiin remontin yhteydessä kenties Suomen komein, takalla varusteltu pyöräkellari ja pyykkitupa.

S-Osiksen kohtalo ei ollut alusta alkaen yhtä selvä, sillä keikkatoiminnan jatkamisen edellytykset Ylioppilastalo B:n korkeassa salissa olivat paremmat kuin C-talon matalassa kerhotilassa. Vuonna 2011 TYYn edustajisto linjasi kokouksessaan, että ylioppilaskunta voisi käyttää enintään 150 000 euroa perinteikkään S-Osiksen remonttikustannuksiin säilyttääkseen osakuntatoiminnan edellytykset kampuksen keskeisimmällä paikalla.

Ylioppilaskyläsäätiön selvityksen mukaan tilojen äänieristäminen keikkatoimintaan soveltuvaksi olisi kuitenkin maksanut jopa 1,5 miljoonaa euroa, mikä olisi silloisen SKO:n 2. kuraattorin Petri Teräspuron mukaan vaatinut tilan käyttöasteen tuntuvaa voimakasta nostamista ja toiminnan ammattimaistumista. Pohjimmiltaan epäkaupalliselta ja omaehtoisen tekemisen pohjalta ponnistavan osakunnan toiminnan kannalta tilanne oli mahdoton ja vuosikymmeniä jatkunut kulttuuritoiminta oli lopetettava.

Ylioppilaskunnan alkuhämäristä 1970-luvulle asti osakunnat olivat viihteellisen opiskelijatoiminnan, kuten tanssiaisten, lauluiltojen ja maakuntamatkojen järjestämisen ytimessä. Ainejärjestöt, myös vuonna 1953 perustettu yhteiskuntatieteilijöiden Indeksi ry., olivat osakuntiin verrattuna nuoria ja niiden toiminta keskittyi sisällöltään kuivempaan opiskelijapolitiikkaan tai varsinaiseen politiikkaan, mikä manifestoitui yleensä vahvana vasemmistolaisena julistuksena ja jopa maailmanpolitiikkaa käsittelevien kannanottojen muodossa.

Ainejärjestöjen tilantarve oli niiden toiminnan luonteesta johtuen vähäisempää ja usein useammalle järjestölle, kuten Indeksille ja yhteiskuntatieteilijöiden oppiainekohtaisille klubeille, riitti yhdessä pienempikin toimisto. Ylioppilaskunnan kannalta järjestöjen tilaongelmien ratkaisujen sijaan pystyttiinkin keskittymään yliopistoihin tulevien suurten ikäluokkien asuntopulan ratkaisuun. Turun ylioppilaskyläsäätiö (TYS) perustettiin vuonna 1966 ja Turun Ylioppilaskylän rakentaminen aloitettiin vuonna 1968. Säätiön peruspääomaksi luovutettiin Ylioppilastalot sekä ylioppilaskunnan irtainta omaisuutta.

Ylioppilaskylän rakennuttamisen aloittaminen oli ylioppilaskunnalta kunnianhimoinen ponnistus. Omia pääomia rakentamiseen ei juuri ollut ja varoja jouduttiin lainaamaan valtiolta ja kaupungilta, mikä jälleen vaikutti Ylioppilaskylän asuntorakentamisen reunaehtoihin. Alun perin ylioppilaskylään oli tarkoitus rakentaa asuntojen lisäksi harrastetiloja asukkaille ja toimitiloja järjestöille, mutta lopulta näistä suunnitelmista jouduttiin karsimaan aravalainojen asuntotuotannolle asettamien tiukkojen ehtojen vuoksi. Lopputuloksena päädyttiin rakentamaan asumisen kannalta tarkoituksenmukaisia asuntoja mahdollisimman kustannustehokkaalla tavalla.

1980-luvulla osakuntien lisäksi myös ainejärjestöt alkoivat järjestää jäsenistölleen suunnattuja juhlia. Oikeustieteen ylioppilaiden Lex ry oli toki järjestänyt Kirkkotien tiloissaan juhlia jo aiemminkin, mutta muut seurasivat perässä. Ongelmana oli ainoastaan puute sopivista tiloista.

Luultavasti ainoa esimerkki TYYn yrityksestä ratkaista järjestöjen tilaongelmia konkreettisella tavalla liittyikin juuri tähän ainejärjestötoiminnan nousukauteen. Vuonna 1988 ylioppilaskunta vuokrasi vielä kirjoitushetkellä Kirkkotiellä toimivan Ekotorin yläkerran ainejärjestöjen juhlakäyttöön. Tämä Ainejärjestökeskuksena (AJK) tunnettu tila toimi vuoteen 1991 asti, kunnes sen raskas hallintorakenne ja korkeat ylläpitokustannukset saivat siellä toimineet järjestöt luopumaan tiloista.

Mielenkiintoisena kuriositeettina: samalla kun Uusi-S puretaan, häviää myös pala vielä vanhempaa opiskelijatilojen historiaa entisen AJK:n muodossa.

Useimpien ainejärjestöjen kannalta merkittävin tiloihin liittyvä ambitio onkin ollut opiskelijoiden oman toimiston tai edes kahvihuoneen saaminen. Vaikka se ei rakennusmääräysten tarkan tulkinnan mukaista olisikaan, nimenomaan ainejärjestön toimisto on usein juuri se paikka, johon opiskelijat kokoontuvat joukolla lujittamaan yhteisöllisyyttään.

Opiskelijakulttuurin näkeminen pelkkänä juhlimisena ja parinvalintamarkkinoina on asioiden yksinkertaistamista. Ylioppilastalo A:n ullakkotiloissa vuodesta 1994 sijainnut kansatieteen, folkloristiikan, uskontotieteen ja arkeologian opiskelijoiden juhla- ja varastotila Koppi on ollut olennainen osa kolmen ainejärjestön toimintakulttuuria.

Tilojen remontin jälkeisen käytöstä poistumisen syynä on virallisesti se, että TYSin mukaan tilat eivät ole tarpeeksi paloturvalliset kokoontumiskäyttöön. Suomen pelastuslain mukaan kiinteistön omistaja on yksiselitteisesti vastuussa kiinteistöjensä turvallisuudesta, joten ratkaisun ymmärtää järjellä, mutta lopputulos on järjestöjen kannalta ikävä.

Kansatieteen ja folkloristiikan ainejärjestö NEFA-Turun puheenjohtaja Emilia Laitinen on huolissaan siitä, missä kulttuurintutkimuksen opiskelijat tutustuvat tulevaisuudessa toisiinsa.

– Kun oppiaineemme majailivat vielä Fennicumilla, opiskelijoilla oli käytössään oma opiskelijahuone, jossa oli helppo tutustua kanssaopiskelijoihin kahvittelun ja hengailun lomassa. Samanlaista rentoa opiskelijahuonetta on yritetty saada myös Sirkkalaan, mutta homma ei ole ottanut juurikaan tuulta alleen, Laitinen kertoo.

Humanistinen tiedekunta on oman tilamyllerryksensä aikana jatkuvasti vähentänyt opiskelijoiden käytössä olevia kahvitiloja ja huoneita ja pienillä ainejärjestöillä ei ole välttämättä varaa vuokrata toimistotiloja yksin tai edes yhdessä Ylioppilastaloilta, sillä vuokrat nousevat remontin jälkeen tuntuvasti.

Yhteiset toimistotilat saattavat luoda poikkitieteellistä yhteistyötä myös tavoilla, jotka eivät selittyisi pelkästään oppiaineiden keskinäistä yhteistyötä tuijottamalla.

– Todennäköisesti yhteistyö Varen eli arkeologian opiskelijoiden kanssa vähenee, todennäköisesti jopa loppuu tyystin, Laitinen harmittelee.

Arkeologian oppiaine ei sijaitse Sirkkalan alueella, jossa humanisteilla on ainakin toistaiseksi oma toimisto- ja juhlakäytössä oleva keltainen puurakennuksensa, Keltsi.

Indexin kannalta merkityksellisin esimerkki toimistoelämän autuuden ajanjaksosta kesti vuodesta 2008 vuoteen 2013, jolloin Indexin toimisto sijaitsi Publicumia vastapäätä olevan vanhan puurakennuksen päädyssä, kasarmialueen entisen talonmiehen entisissä tiloissa. Alun perin tilaa kutsuttiin yksinkertaisesti Indexin toimistoksi, mutta luultavasti talon vanhahtavan ulkoasun vuoksi tilaa alettiin pian kutsua hieman huikentelevasti Kartanoksi. Hueman Indexin jälkeen Opex ja Katko saivat Educariumin toimistonsa menetettyään käyttöönsä saman puurakennuksen keskiosassa olevan suuren yhtenäisen tilan, jota kutsuttiin Mannerheim-saliksi.

Järjestöjen ahkerassa ja monipuolisessa käytössä ollut puurakennus siirrettiin kaikessa hiljaisuudessa pois tiedekuntien tilabudjeteista yliopiston keskushallinnon alaisuuteen. Indexin, Katkon ja Opexin kannalta ikävää olikin se, että järjestöille läheisten tiedekuntien hallinnoimisoikeuden päätyttyä niillä ei ollut enää ollut opiskelijoita lähellä olevaa puolestapuhujaa. Vuonna 2013 alkanut Turun yliopiston Luonnontieteiden talo 2:n remontti aiheutti yliopistolle tarpeen varastoida erinäistä museoviraston suojelemaa tavaraa remontin ajaksi. Tilat varsinaisesti omistava Suomen yliopistokiinteistöt Oy (SYK Oy) ehdotti opiskelijakäytössä olevaa puurakennusta tähän tarkoitukseen, mikä sopi yliopistolle.

Kuin nopealla aikataululla tehtyä poistumiskehoitusta perustellen tiloissa teetettiin sisäilmakoiran avulla jonkinlainen sisäilmatutkimus, jonka mukaan joissakin osissa rakennusta oli sisäilmaongelmia. Opiskelijoiden käytössä olleissa tiloissa sisäilmaongelmia ei kuitenkaan ollut havainnoitu viiden käyttövuoden aikana. Viimeisenä oljenkortenaan Index, Opex ja Katko esittivät SYK Oy:lle vaihtoehtoisena ratkaisuna sitä, että opiskelijajärjestöt vuokraisivat remontin ajaksi varastoitaville kalusteille oikeata varastotilaa Turusta, mutta tarjouksesta kieltäydyttiin.

SYK Oy:n kampusmanageri esitti samalla tiukoin sanamuodoin, että tilojen alkuperäisen, kaavan mukaisen käyttötarkoituksen unohduttua tiloja ei saisi missään tapauksessa muutenkaan käyttää ainakaan kokoontumiskäytössä. Tilojen suurimman sallitun käyttäjämäärän selvittäminen ja käyttötarkoituksen mahdollinen muuttaminen kokoontumiskäyttöön soveltuvaksi taas tarkoittaisi sitä, että talon remontoimiseksi pitäisi hakea uutta rakennuslupaa ja remontissa pitäisi noudattaa tällä hetkellä vallitsevia rakennusmääräyksiä.

Täsmälleen samaa argumentointia käytettiin Sirkkalan kasarmialueella pitkään sijainneen, entisessä sotilaskodissa sijainneen opiskelijatalo Sotkun tapauksessa. Sotkua pyöritti Turun yliopiston ja Åbo Akademin tietotekniikan opiskelijoista koostunut yhteistyöjärjestö Vector ry ja tilassa järjestettiin lukuisia unohtumattomia sitsejä ja muita juhlia. Valitettavasti tilojen kohtalon määräävä käsikirjoitus oli hyvin samankaltainen kuin Indexillä ja Opexilla. Tilaa käyttäneelle järjestölle ilmoitettiin, että tila on liian vaarallinen kokoontumiskäyttöön ja tiloista poistumiselle annettiin kireä aikataulu.

Sotkun tiloihin oli jo kertaalleen tehty aiemmassa tarkastuksessa annettujen huomautusten perusteella turvallisuutta parantanut sähköremontti sekä lisätty paikalla olevan sammutuskaluston määrää. Vuonna 2013 toiminta kuitenkin lakkasi äkisti, kun tilat todettiin palotarkastuksessa turvattomiksi ja yliopisto irtisanoi vuokrasopimuksensa. Opiskelijoiden oli poistuttava.

Hieman yllättäen heti opiskelijoiden häätämisen jälkeen Sotku kelpasi juuri todetusta turvattomuudestaan huolimatta Yliopiston uusimman uudisrakennuksen, Teutorin, rakennusmiesten työmaatoimistoksi ja taukotilaksi. Vuonna 2014 Teutorin valmistuttua Sotku purettiin ja sen tilalla on tällä hetkellä parkkipaikkoja.

Vaikka aikeet ovat epäilemättä olleet alun perin hyviä, niin TYYn harjoittaman yritystoiminnan tarkoitus näyttäytyy historiallisesta perspektiivistä lähinnä megalomaanisina, epäonnistuneina projekteina, jotka eivät pitkällä aikavälillä ole riviopiskelijaa tai järjestöjä juuri hyödyttäneet. Jopa asuntopulaa lievittämään rakennetulla Ylioppilaskylällä oli kaupallinen puolensa, sillä Ylioppilaskylän läntinen puoli toimi kesäkausina Kesähotelli Ikituurina. Opiskelijat joutuivat muuttamaan kesäisin pois hotellitoiminnan jaloista.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, Ylioppilaskylän tarjoama lomatunnelma ja ravintolapalvelut olivat suosittuja etenkin ruotsalaisten turistien keskuudessa ja toiminta oli ilmeisen kannattavaa. TYYn hallinnoima TYS pyrki laajentamaan turistitoiminnan ympärivuotiseksi Congress Center Turku –nimisen hankkeen avulla, jonka lopputulos tunnetaan nykyisin Caribiana.

Suhdanneherkän alan suuret riskit valitettavasti realisoituivat vuonna 1980, jolloin Turun kaupunki joutui ottamaan TYSin kylpyläprojektin massiiviset velat vastatakseen. Samalla Turun kaupunki otti TYSin päätösvallan enemmistön pois ylioppilaskunnalta. Ironiassa säästelemättä TYS pystytti vuonna 2011 TYYn toimistoa kohti osoittavan 11-kerroksisen, Ikituuri-nimisen keskisormen Helsingintien varteen.

1970-luvun loppupuoli oli ylipäänsä huonoa aikaa Ylioppilaskunnan liiketoiminnan suhteen. TYY perusti vuonna 1975 Iskeri Oy:n, jonka tarkoituksena oli tukea ylioppilaskunnan toimintaa taloudellisesti mm. ravintolatoiminnasta saatavilla tuloilla. Nykyisen Assarin ullakon tiloissa toiminut, kaikkia yli 18-vuotiaita kaupunkilaisia palvelemaan pyrkinyt diskoteekkitoiminta meni vuonna 1980 konkurssiin ja jätti ylioppilaskunnan maksettavaksi velat, joiden maksamiseksi jäseniltä jouduttiin keräämään ylimääräisiä jäsenmaksuja.

Liiketoimintojen epäonnistuminen aiheutti ylioppilaskunnassa mittavan kulukuurin ja henkisen krapulan eksistentiaalisen kriisin muodossa. 1980-luvulla epäpolitisoituminen korvasi 1970-luvun politisoitumisen, ainejärjestöjen rooli kasvoi ja ylioppilaskunnan tärkeimpänä tehtävänä alettiin pitää edunvalvontajärjestönä toimimista. Mittavat opiskelijatiloihin liittyvät projektit soveltuivat huonosti tähän muottiin.

Nykyään ylioppilaskunnan yritystoiminta keskittyy ravintolatoiminnan pyörittämiseen sekä voittoa tavoittelevan kiinteistöliiketoiminnan pyörittämiseen. 2000-luvulla ylioppilaskunnan omistama yritys omistaa lukuisia kiinteistöjä ympäri Turkua, mutta investoinneille määritellyissä tavoiteltavissa voittoprosenteissa ei ole sijaa opiskelijatiloille. Voittoja kerätään pahan päivän varalle, joilla ylioppilaskunnan edunvalvontatyö turvattaisiin automaatiojäsenyyden poistumisen jälkeenkin.

Eräällä tavalla ylioppilaskunnan omien tilojen vähäisyyden voisi ottaa vastaan myös siunauksena. Onko opiskelijakulttuurilla tulevaisuutta, mikäli se pystyy toimimaan ainoastaan tiloissa, joita ei ole varaa ylläpitää ja jotka ovat mahdollisesti jopa terveydelle haitallisia?

Tilojen omistamiseen liittyy myös tilapoliittisen vallankäytön ulottuvuus. Eräs entinen TYYn hallituslainen oli kiitollinen siitä, että Turussa ylioppilaskuntapolitiikka ei ole yhtä keskittynyt toimistotilojen ympärillä pyörivään tilarulettiin kuin Helsingissä. HYYn suurin sitoutumaton edustajistoryhmä, Helsingin yliopiston ainejärjestölista HYAL, esitti vuonna 2008 ylioppilaskunnan tiloissa olevien osakuntatilojen tasaisempaa jakamista kaikkien ylioppilaskunnan järjestöjen kesken, mikä on tästä lähtien saanut aikaan pahaa verta järjestöjen ja osakuntien välille. Ylioppilaskunnan vaaleista tuli raaka suuruus- ja kauneuskilpailu, jossa järjestöjen pitkillä perinteillä ei ole painoarvoa ja jossa suuret ainejärjestöt jyräsivät.

Ainejärjestöjen toimistotilojen käytön jakautumista voidaan jossain tapauksessa pitää myös hieman elitistisenä. Mikäli ainejärjestö rahoittaa tilavuokriaan esimerkiksi jäsenmaksuja keräämällä, mutta tilojen hyödyt kohdentuvat lähinnä pienen, hallituksessa tai muussa virassa toimivan piirin hyväksi, tilaa voidaan pitää rivijäsenen kannalta tarpeettomana rahanmenona. Jäsenistölle selkeimmin näkyvät hyödyt tulevat yleensä sellaisista tapahtumista, joita ei pienissä toimistotiloissa voi järjestää.

Miksi ylipäänsä hankkia omia tiloja kampukselta, jos opiskelijat voivat yhtä hyvin harrastaa viinanhuuruista kulttuuriaan myös kaupallisissa anniskeluravintoloissa? Perinteisten akateemisten pöytäjuhlien, sitsien, vuosijuhlien ja karonkkojen, järjestäminen onnistuu varmasti myös ravintoloissa. Ravintolan valvotuissa tiloissa tapahtuva anniskelu luultavasti pysyy myös helpommin hallinnassa niin, ettei kenenkään ilta pääty vatsahuuhteluun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Asioilla on kuitenkin kaksi puolta. Järjestön omat toimistotilat tuovat toimintaan jatkuvuutta ja riippumattomuutta, jolloin järjestön oma toimintakulttuuri saa rauhassa kehittyä ja ne ulkopuolisissa tiloissa järjestetyt tapahtumatkin ovat laadukkaampia. Mikäli järjestöjen toimintakulttuuri on heikko ja toiminnan toteutuminen on pelkästään kaupallisten toimijoiden armoilla, opiskelijakulttuurin omaleimaisuus on vaarassa. Kauhuskenaariossa opiskelijat muuttuvat oman kulttuurinsa luojista passiivisiksi kuluttajiksi, jolle markkinoitavan standardituotteen olomuoto ja värimaailma saattaa vaihdella tiedekunnittain, mutta sisältö on yhtä ja samaa mössöä. Kyseessä on ilmiö, jota edustajistoryhmä Hybridiaanin Vähä-Heikkilä harmitteli syyskuun edustajiston kokouksessa. Mikäli opiskelijakulttuurin ainoa erottava tekijä valtakulttuurista ovat eri väriset haalarit ja arkisin ryyppääminen, voimme haudata koko opiskelijakulttuurin käsitteen.

Vuonna 2016 aloittava edustajisto pääsee luultavasti kuulemaan Uuden ylioppilastalon tarpeellisuutta selvittävän työryhmän työn tuloksia. Päätös ylioppilastalon rakentamisesta tai rakennuttamatta jättämisestä on loppujen lopuksi poliittinen, vaikka enemmistö edustajistosta onkin muodollisesti epäpoliittisten ainejärjestölistojen hallinnassa. Kysymyksessä on arvovalinta: haluammeko, että turkulaisella opiskelijatoiminnalla on edellytyksiä toimia jatkossakin itse määräämiemme reunaehtojen puitteissa vai haluammeko ulkoistaa oman kulttuurimme pelkästään kaupallisten toimijoiden myyntikelpoiseksi tuotteeksi? •

Lähteet:

  • Ketonen, Kimmo: Ylioppilaat omalla asialla – Turun yliopiston ylioppilaskunta 1945-1997 (2001)
  • Sotkun sitseille tulossa stoppi (Turun Sanomat 19.5.2013, haettu verkkoversiosta 20.10.2015)
  • Tietoa HYYn tilajaosta vuosille 2009-2010 (Osakuntatilojen puolesta -verkkosivusto, haettu 22.10.2015)
  • Lempinen, Petri: Opiskelijalle rakentamassa. Turun ylioppilaskylä haaveesta asuinalueeksi 1959-1980 (Turun yliopiston tiedote 4.1.2001, julkinen seloste väitösaiheesta, haettu verkosta 20.10.2015)
  • Simpanen, Eetu: Voitto TYYn kirjastolle – tappio taloudelle?! (Blogikirjoitus, julkaistu 28.2.2011 tuky.fi-sivustolta, haettu 20.10.2015)
  • Vesander, Lari: TVO etsii uutta majapaikkaa (Julkaistu 17.10.2008 Turun ylioppilaslehden numerossa 13/2008, haettu verkkoversiosta 23.10.2015)
  • Matilainen, Anna-Elina: Yo-talojen remontti uhkaa S-Osista (Julkaistu 28.9.2011 Turun ylippilaslehden nettisivuilla, haettu 20.10.2015)
  • TVO-TYY-TYS-tila-asiakokousmuistio 16.10.2008 (Julkaistu 16.10.2008 TVO:n keskustelupalstalla, haettu 22.10.2015)
  • Makkonen, Kimmo: Osakuntatila 1956-2010 (TVO:n verkkosivusto, haettu 20.10.2015)

Lisäksi haastateltu asianosaisten järjestöjen edustajia sekä käytetty lähteenä omia kokemuksia ja tila-asioista käytyjä neuvotteluja Indexin puheenjohtajana vuonna 2013.

Share →